Tässä sitä ollaan. Näköjään 16. päivä tammikuuta ja
puhelimen päivälaskuri näyttää nollaa. Vatsassa saattaa lennellä muutama
perhonen ja muutenkin olo tuntuu pikkuisen jännältä, mutta yhtä aikaa aivan
tajuttoman huikeelta. Tää on just se olo, kun ensi-iltapäivä on koittanut. Se
olo, minkä tunnen tänään jo kolmatta kertaa elämässäni. Tää on nimittäin nyt
kolmas, ja samalla ehkä tietyllä tapaa siistein vuosi näissä porukoissa.
Viime ajat ovat olleet työn täyteisiä ja tällä viikolla
vuorokausien tunnit ovat meinanneet loppua kesken. Tansseja on opeteltu lanteet
muussiksi, lauluja opeteltu kurkku käheäksi ja iltasatuna on lueskeltu
vuorosanoja (jotka tietysti tässä vaiheessa olisi varmaan ihan hyvä jo hallita
:D).
Toissapäivänä olleissa kenraaliharjoituksissa oli
vielä yksi jos toinenkin juttu vähän puolitiessä. Töppäilyjä sattui ehkä vähän
liian useitakin, mutta eikös se yleensä niin mene, että kun kenraalit menevät
vähän penkin alle, niin ensi-ilta menee hyvin. ;)
Viimeaikoina olen muutaman kerran kuullut Laurin
suusta jotakin tähän tyyliin: "Antakaa itestänne kaikki irti",
"laita nyt ittes kunnolla likoon", "uskokaa siihen mitä teette
ja tehkää se lujaa", "nyt vedetään täysillä". Minulla on vahva
tunne, että jos emme jostain syystä tähän mennessä noita kaikkia käskyjä ole
totelleet, niin viimeistään tänä iltana kaiken paineen ja adrenaliinin
virtauksen alla ne varmasti käyvät toteen. Luulen, että tämä porukka tuo
lavalle aikas upean shown, jonka jälkeen yleisöstä tuskin (toivottavasti)
kukaan lähtee kotiin ihan täysin peruslukemilla.
Odottavaisin mielin odotan niin tätä iltaa, kuin myös
kymmentä muuta esitystämme. Vaikka tällä hetkellä ajatukseni ovatkin ehkä aika
sekaiset, niin yhden asian voin kuitenkin syvällä rintaäänelläni vannoa: TÄNÄÄN
MENNÄÄN JA KOVAA!!!
Kiira Hassinen, Dionne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti